Elokuvanäytösaktivistien työ uhkaa jäädä vaille täyttä huomiota

Suomalaisissa elokuvateattereissa ahertaa joukko pyyteettömiä sankareita. Kutsun heitä tässä elokuvanäytösaktivisteiksi. Tämä uuttera ihmisjoukko pitää huolen siitä, että maksava elokuvayleisö saa täyden vastineen rahoilleen.

Elokuvanäytösaktivistit voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan, puhelinvalaisijoihin ja selostajiin. Ensiksi mainittuun ryhmään kuuluvat ihmiset, jotka voimiaan säästämättä jaksavat kerta toisensa jälkeen kaivaa taskustaan esiin älypuhelimen. Sillä he valaisevat sekä oman että vierustoveriensa näkökentän. Tämä on tärkeää työtä, sillä jos elokuvaa erehtyy katsomaan ilman näitä valokeskeytyksiä, on vaarana vajota liian syvälle elokuvan maailmaan. Itse kullekin tekee hyvää tuijotella viiden minuutin välein pimeässä loistavaa valopalloa. Sen jälkeen tuntuu taas turvalliselta upota hetkeksi elokuvan maisemiin.

Jos ovat puhelinvalaisijat elokuvanäytösten sankareita, ei ole liioittelua kutsua selostajia todellisiksi supersankareiksi. Äänihuulet lienevät koetuksella, kun nämä moottoriturvat kertovat elokuvaseurueelleen, mitä valkokankaalla tapahtuu, missä elokuvassa tämä ja tuo näyttelijä on ollutkaan ja ketä seurueen tuttavaa sivuosan esittäjä muistuttaa. Usein kuullaan myös mielenkiintoisia anekdootteja itse selostajan elämästä. Tämäkin työ on aivan olennaista onnistuneen elokuvanäytöksen kannalta. Voihan olla, että joku katsoja on unohtanut silmälasinsa kotiin eikä näin ollen voi seurata valkokankaan tapahtumia. Toisinaan elokuvien juonikin saattaa olla sangen monimutkainen, jolloin selostajan selonteko tulee tarpeeseen.

On kuitenkin niin, että vain valitettavan harvalukuinen joukko pääsee nauttimaan elokuvanäytösaktivistien työstä. Älypuhelimen valo yltää sokaisemaan korkeintaan kymmenisen ihmistä, eikä edes kovaäänisestä selostuksesta saa selvää kovin monen penkkirivin päästä. Ehdotankin, että elokuvateatterit jakaisivat ennen näytöksen alkua kaikille halukkaille eräänlaisia valonheittimiä. Näillä jo muutaman hengen aktivistijoukko voisi valaista koko teatteriväen kasvot. Selostajien osalta tilanne ei ole yhtä yksioikoinen. Toisaalta heille voisi antaa mikrofonit, jotka kytkettäisiin elokuvasalin äänentoistojärjestelmään. Vaarana olisi kuitenkin, että yhdistyessään elokuvan äänimaisemaan selostus puuroutuisi epäselväksi muminaksi. Erityisen hankala tilanne olisi, jos kovin moni selostaisi tapahtumia samaan aikaan. Siispä järkevintä olisi keskeyttää elokuva esimerkiksi kymmenen minuutin välein, jolloin kukin selostaja voisi kertoa vuorollaan kaikessa rauhassa näkemyksiään elokuvasta ja henkilökohtaisia kuulumisiaan.

Nyt onkin elokuvateattereiden aika reagoida ja tuoda elokuvanäytökset 2020-luvulle! Kun on maksanut 30 euroa elokuvalipusta, karkkipussukasta ja limonadista, ei pelkkä elokuvan näkeminen enää riitä. Katsojan on voitava luottaa, että samaan hintaan saa kuulla vähintään jonkun sipoolaisen toimihenkilön selonteon kiusalliseksi äityneestä ruoansulatusongelmasta. Muuten on elokuvan jälkeen kovin tyhjä olo.

Teksti on julkaistu alun perin hissipoikien ammattiyhdistyslehti Napinpainajassa elokuussa 2024.